Yhdistyksen tarkoitus
Yhdistyksen tarkoituksena on luoda jäsentensä kesken elävää vuorovaikutusta ja ylläpitää yhteyttä kulttuuriimme, talouselämäämme sekä ajassamme tapahtuviin muutoksiin. Seura antaa julkisuuteen lausuntoja ja kannanottoja, joiden valmistelua varten se voi asettaa työryhmiä.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, juhlia ja retkiä.
Jäsenyyden ehto
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen Tasavallan Presidentin myöntämän arvonimen saanut henkilö, jonka hallitus hyväksyy jäseneksi.
Yhdistyksen jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Jäseniltä perittävän jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous.
- Tiedustelujen vuoksi Pohjalaisten neuvoseuran hallitus on linjannut keväällä 2021: “Pohjalaisten neuvosseura ry:n hallitus hyväksyy jäseneksi em. ehdon täyttävät henkilöt, jotka asuvat maakuntiemme alueella, tai ovat niissä syntyneet tai heillä on perhesiteitä todetuista maakunnista, tai ovat toimineet työssä ko. maakunnissa tai ovat merkittävällä tavalla myötävaikuttaneet Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan tai Pohjanmaan maakuntien hyvinvoinnin kehittämiseen eri sektoreilla.”
Puheenjohtajan palsta
Hyvä Pohjalaisten Neuvosseuran jäsenet
Elämme monenlaisten muutosten keskellä. Takana on maailmanlaajuinen pandemia, ja Euroopassa soditaan. Suomi on liittynyt läntiseen puolustusliittoon.
Suomalaisille vakaat olot ovat tärkeä arvo. Neuvosseuran jäsenet ovat yhteiskunnassa ansioituneita henkilöitä, joilla on hyvin paljon kokemusta eri elämänalueilta. Kokemus auttaa suhteuttamaan muutosten merkityksen – niitä on ollut ennenkin.
Pohjalainen neuvosseura pyrkii elvyttämään toimintaansa, mutta siihen tarvitaan myös jäsenistön aktiivisuutta. Monipuolinen vuorovaikutus niin talouden kuin kulttuurin kysymyksissä on neuvosseuran tärkeä tavoite. Sitä seuran uusi hallitus pyrkii vaalimaan.
Kevätterveisin
Tapio Varmola
korkeakouluneuvos
puheenjohtaja
Tapio Varmola valittiin Pohjalaisten Neuvosseura ry puheenjohtajaksi vuosikokouksessa Alajärvellä 22.3.2023.
Kevätmatka Turkuun 24-25.4.2024
Ilmoittautuminen: 10.3.2024 mennessä os. sähköposti: jorma.aro@netikka.fi
Pohjalaisten Neuvosseuran Turun matka
24.-25.4.2024
Matkalla tutustumme
- Eurajoen atomivoimalaitokseen
- Raumalla LM-Parkkiin
- Arkkipiispa Tapio Luoman opastuksella arkkihiippakunnan toimintaan
- Tutustuminen tämän päivän Turkuun ja Varsinais-Suomeen Turun Sanomien päätoimittaja Jussi Orellin kanssa
Matkan aikataulu:
keskiviikko 24.4.2024
klo 07.00 Lähtö Evijärveltä huoltoasema Mäntyhovista
klo 07.30 Kauhava S-Market
klo 07.45 Lapua Shell Kovero
klo 08.00 Seinäjoki ABC
klo 08.30 Ilmajoki Seo Koskenkorva
klo 08.45 Kurikka Kylätalo Kärrymies
klo 09.00 Kauhajoki Aronkylä ST 1
n. 11.00 Eurajoki Atomivoimalaitos info
n. 12.00 Lounas ja tutustuminen LM-parkkiin, Rauma Lakari
n. 15.30 Majoitus Sokos Hotelli Wicklund Turku
klo 16.45 Arkkipiispa Tapio Luoman tapaaminen arkkipiispantalossa
klo 19.00 Kolmen ruokalajin illallinen Hotellissa
torstai 25.4.
klo 07.00-09.00 Aamiainen hotellin ravintolassa
klo 10.00 Tapaaminen Turun Sanomien päätoimittaja Jussi Orellin kanssa
klo 11.30 Kotiin lähtö
klo 14.00 Lounas Porissa ABC
Kotiinpaluureitti sama kuin tuloreitti
Arvioitu paluu Mäntyhoviin Evijärvelle n. klo 19.00 – 20.00
Matkan hinta: 290 euroa/henkilö
- sisältää bussimatkan, ruokailut, majoituksen ja ohjelman
Tervetuloa!